Näönhuollon osuus optikon työssä lisääntyy
Linssiteknologia kehittyy koko ajan ja linsseissä on nykyään parantuneen optiikan lisäksi jopa lääkinnällisiä ominaisuuksia. Esimerkkinä kotimainen BlueStop-linssimateriaali, josta voidaan valmistaa kaikki linssityypit yksitehoista monitehoihin ja sen lisäksi linssi pysäyttää silmälle haitallisen sinisen valon.
Erona silmälääkärin ammattiin on, että optikko ei hoida silmäsairauksia. Mutta jos näöntarkastuksessa havaitaan silmäsairauteen viittaavia piirteitä, optikomme ohjaavat asiakkaan silmälääkärin jatkotutkimuksiin. Opti+optikolla on turvallista asioida, sillä laaja ammattilaisten verkosto sekä optikoiden ja silmälääkäreiden yhteistyö mahdollistaa kattavat silmien terveydenhuollon tutkimukset kuten näöntutkimukset, piilolasien sovitukset, kuivasilmäisyyskontrollit, silmänpaineenmittaukset, ajokorttitarkastukset, silmänpohjatutkimukset ja silmäleikkausten jälkitarkastukset.
Myös työpaikkojen näköergonomia on optikkojemme osaamisaluetta. Työnäköhaasteisiin vastataan tarvittaessa vaikka paikan päälle tulemalla. Kuten mainittu, optikko ei hoida silmäsairauksia. Osa optikoistamme ovat kuitenkin suorittaneet lisäkoulutuksen, jonka jälkeen optikko voi käyttää työssään diagnostisia lääkeaineita. Pro auctore -lääkemääräyksellä optikko voi määrätä ammattinsa harjoittamisen yhteydessä tarvittavaa lääkettä. Tämä mahdollista sen, että optikko voi tehdä laajempia terveystutkimuksia ja olla vielä enemmän näkemisen ja näönhuollon ammattilainen.